perjantai 23. lokakuuta 2009

Jättämäni kuntalaisaloite

KUNTALAN MUKAINEN KUNTALAISEN ALOITE

KAUPUNGINHALLITUKSELLE

Asia:

Vantaan valtuustopuolueet ovat yhtä puoluetta lukuun ottamatta tehneet poliittisen sopimuksen – Vantaa – sopimus -, joka toteutuessaan karsii lähipalveluja, heikentää peruspalvelujen saatavuutta ja laatua. Vantaa – sopimus ei ole asukkaiden edun mukainen eikä palvele asukkaiden tarpeita. Sopimus on neuvoteltu salaa vaikka siinä sovitaan koko kaupunkimme perusrakenteiden purkamisesta ja palvelujen keskittämisestä kolmeen suureen aluekeskukseen, lisäksi sopimuksessa on sovittu kaikkien palvelumaksujen korottamisesta ja kunnan omaisuuden myymisestä. Kasvavasta palvelutarpeesta huolimatta kaupunki tulee vähentämään työvoimaansa ja näin lisää työttömyyttä.

Erityisen kaltoin Vantaa – sopimus kohtelee lapsiperheita, vanhuksia ja muita vaikeissa elämäntilanteissa olevia. Huolimatta lasten ja nuorten huonovointisuuden lisääntymisestä, myös heidän palveluitaan supistetaan ja lähipalveluita lakkautetaan.

Esitän:

Esitän, että Vantaan kaupunginhallitus sekä kaupunginvaltuusto irtisanoutuvat selkeästi Vantaa – sopimuksesta ja siihen kirjatuista linjauksista.

Esitän lisäksi, että Vantaan kaupunginvaltuusto käynnistää asuinaluilla kuulemistilaisuuksia kuntapalveluiden tarpeesta ja asukasdemokratian laajentamisesta asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi kiireellisellä aikataululla.


Ei kommentteja: